Hei!

Valo tuppaa ikkunoista, elämä tuntuu alkavan jälleen. Oman elämän ilot tulevat vastaan ja näen edessäni mahdollisuuksia välttämättömyyksien sijasta. Haaveilu, haaveiden poimiminen ja niiden käsittely maistuvat elämän suolalta, sokerilta ja pippurilta. Käyttämättömät mahdollisuudet menneisyydessä tuntuvat (valitettavasti) ovien sulkeutumiselta takana ja rajoittavat tämän hetkistä omaa valinnan vapauttani. Jos taas näen edessäni mahdollisuuksia, tuntuu kaikki ovet olevan auki. Kannustus tuttavilta, ystäviltä lisää entisestään halukkuutta kasvaa ja etsiä uusi asioita elämään. Kannustakaa siis ihmiset toisianne! Joskus myös harha-askeleet ovat hyödyllisiä ottaa (paitsi jos ne koskava natsismia, totalitarismia tai amerikkalaista rivitanssia!) ja osaltaan vahvistavat tehtyjä oikeita askeleita ja ihmisen omaa identiteettiä.

Tiibet, tuo muinaisen Buddhalaisen elämäntavan ylistys, on vaikeuksissa, edelleen. Kiina talouskasvuineen ja huumorintajuttomine johtajineen eivät vuoristomaan ihmisistä piittaa. Kiina on keskusjohtoisuuden huipentuma, missä ihmisoikeudet, ihmisarvo sekä ihmisyksilö unohdetaan kunnianhimoisten kasvutavoitteiden tieltä. Kiinassa kaikki mielenosoitukset ja -ilmaukset lyödään maahan lapsenomaisin keinoin. Kiinan johtajilla tarvii olla melko huono itseluottamus, jos kaikkeen kritiikkiin vastaan vetämällä herneet sieraimiin.

Kiinan talous alkaa olemaan siinä määrin vahva, että ns. länsimaiset demokratiat eivät juurikaan ota kantaa "Kiinan sisäisiin asioihin". Mikäli maailman upouusi talouden huippuveturi alkaa yskimään voi se tarkoittaa maailmanlaajuisessa taloudessa jälleen uutta lamaannusta. Yksittäiselle maalle Kiinan antipatia voi tarkoittaa kohtalokasta lamaannusta ulkomaankaupassa. Mutta nyt Tiibet, tuo vanhan Buddhalaisen sivistyksen kehto ollaan asettamassa Kiinalaisen huippuveturin kyytiin. Junanrata Pekingistä Tiibetiin on jo rakennettu. Mielestäni Kiinan pitäisi edetä kapitalismissaan vielä yksi askel niin sanottuun Sarasvuolaiseen (God bless him) huomiotalouteen. Kiinan tulisi oivaltaa vanhojen Tiibetiläisten perinteiden tukemisen ja niiden suvaitsemisen pikemminkin parantavan Kiinan taloutta kuin rajoittavan sitä. Tiibetiä suvaitessa Kiinan maine parantuisi entisestään, eikä sen enää tarvisi vahtia tiibetiläisten jokaista sanomista ja elettä kun Tiibet olisi tyytyväisempi omaan asemaansa. Mieleeni nousee myös skenaario Tiibetistä Kiinalaisten huippuliikemiesten hengellisenä latautumispaikkana. "Muovinen Kiina" voisi näin etsiä vanhasta viisaasta Tiibetistä totuutta ja mielekkyyttä elämään.

Näin, kommentoikaa.